keskiviikko 17. syyskuuta 2014








3 Day. 17.9.2014          

Pintakäsittelijä Nikin ensimmäisen blogi.


Ensimmäisenä päivänä (15.9.2014) puhuimme paljon turvallisuudesta, mitä koulutus tulee sisältämään. Varotoimista ja monista muista asioista. Mistä puolet kerkesi unohtamaankin. Kuitenkin heti ensimmäisenä päivänä tuli selväksi että käytännönläheistä opetusta tulee olemaan luvassa.

Mitä sitten odotin tai odotan koulutukselta. Hirveitä odotuksia en osannut ylläpitää. Luulin että käymme asioita paljon teoriassa, turvallisuus/varotoimet kymmeniin kertoihin (<--näitä kyllä ollaan kerrattu, suojavarusteista mm.) näin ei hirveästä kyllä ollut. Heti ensimmäisenä päivänä aloimme kittaamaan/hiomaan harjoituskappaleita.  Joka oli positiivinen yllätys kaikella tavalla. Toivon koulutuksen opettavan minut niin että voin toimia itsenäisesti pintakäsittely työssä.

Toisena päivänä (16.9.2014) jatkoimme edellisen päivän töitä. Kittaamista/hiomista. Ensimmäisena päivänä opetettiin kitin valmistus ja millon se on käyttökelvotonta. Toisena päivänä meitä opetettiin kitin hionnasta. (köykäsesti painaa hiomapaperia.)

Tutustuimme maaliruiskuihin, niitten purkamiseen ja puhdistukseen.

Kolmantena päivänä (17.9.2014) saimme tehtäväksi tehdä maalin. (Temaloc?) FD50 sen ohentamisen. Teimme 5dl maalia 1/4suhteella. Ohenteena 1006

Opettaja näytti meille esimerkin mallikappaleen lommojen kittaamisesta. Lommojen selvittäminen. Kitin levitys lommon pohjalle voimalla. Jonka jälkeen lisää kittiä, ei voimalla, vaan lastan kulmaa muuttamalla. Lastan painotusta muuttamalla saatiin kitti reunoilta ohkaiseksi. Hiontatyön helpottamiseksi. Kävimme myös läpi että muutaman euron lastaa ja hiomapaperia käytetään 90% töissä. Ja 500€ maaliruiskua 10% noin suhteessa. Eli pidetään lastoista huolta!

Opettajan kanssa tutkimme punaista WV pakettiauton maalipintaan valoa vasten. uskomatonta kuinka paljon pieniä lommoja löytyi valoa vasten.

Kitatun alueen kuivuttua, hionta. Puhdistimme kappaleet ja pöydät paineilmalla pihalla. Siirsimme kappaleet maalaustilaan. Jonka jälkeen aloimme maalaamaan. (ruiskun kunto tarkastettiin ennen maalin tekemistä) 

Yhteenvetona, kyllä on päivät ollut tekemistä täynnä.